Kauden 2010 F-Cupin viimeinen kilpailu ajettiin Naantalissa. Heinolasta otettu yleiskilpailuvoitto antoi vielä hyvän mahdollisuuden taistella sarjan kakkossijasta. Voittoon ei enää mahdollisuuksia ollut, sillä Nilsiän Janne Korhonen varmisti sen itselleen Heinolassa. Pojat starttasivat reitille numerolla 54 tavoitteenaan ajaa kilpailun voitosta.
Ensimmäiset kolme pätkää olivat nopeita ja erittäin hyväpintaisia. Ajo lähti hyvin käyntiin ilman suurempia virheitä. Mitä nyt ykkösellä oli pieni roikkuminen, joskin hallittu sellainen, kai. Samaisessa paikassa Riku Nikkinen kaatoi autonsa, mutta pääsi jatkamaan. Kun kolmen ek:n jälkeen pidettiin pientä taukoa, näytti tilanne varsin hyvältä. Johto vajaalla kolmella sekunnilla Korhoseen. Pahimmat kilpakumppanit ajatellen sarjan kakkossijaa olivat pelinsä liki menettäneet, Nikkinen ykkösen kaatoon ja Haarala keskeytykseen kolmoselle. Kolmelle viimeiselle lähdettiin kuitenkin taistelemaan Korhosen kanssa kilpailun voitosta.
Tauon jälkeisellä neljännellä erikoiskokeella ero Korhoseen kasvoi 9 sekuntiin. Edessä oli kuitenkin kilpailun pisin ek, vajaa 18 kilometrinen vitonen. Alun pikkutie oli paikkapaikoin melko huonossa kunnossa ja sinne tänne ripotellut hämäävät shikaanit pakkottivat tiputtamaan hieman vauhtia. Kuitenkin pätkän toinen ja ero ennen viimeistä erikoiskoetta oli toisena olleeseen Korhoseen 12,3 sekuntia. Ja kun tapana ei ole jättää mitään arvailujen varaan, tuli viimeiselle ek:lle vielä pohjat, joskin niukimmalla mahdollisella erolla. Lopullinen ero kisan kakkoseen Korhoseen 12,4 sekuntia. Kolmanneksi A-junnuissa ajoi Juho Nurminen, reilut 50 sekuntia perässä.
Maalissa auto otettiin vielä jälkikatsastukseen jossa moottori avattiin. Oli kuulemma tullut viestiä pitkin kesää auton laittomuudesta. Mitään laitonta sieltä ei löytynyt ja tulokset julkistettiin virallisiksi.
Kesän kovan kirin ansiosta sarjasijoitus nousi toiseksi. Talvikaudella pisteitä saalistettiin tasaisesti jokaisesta kilpailusta 36 ja kesältä ajettiin maksimipisteet, 44 molemmista mukaanlaskettavista kisoista.
Kilpailun tulokset: http://www.mut-palvelu.fi/2010/ralli/ralli_nasu/tulosykfa.html
Lopulliset pisteet: http://www.tenab.net/rafu/faju.htm
Sarjakauden päätteeksi on hyvä Kiittää kaikkia mukana olleita tukijoita, Kiitos!
Erityiskiitos kuuluu tottakai huoltoporukalle... ja tietenkin Nisulan Jussille joka kehitti Escortin moottorista lopulta kadehdittavan hyvän. Ja lupasi vielä niputtaa ja huoltaa sen Pohjanmaa ralliin. |